Mielenterveydellä ei ole ikärajaa!

Mielenterveydellä ei ole ikärajaa! -sloganilla haluamme kertoa, että minkä ikäisenä tahansa voi vahvistaa omaa mielenterveyttään ja että apua kannattaa hakea vanhanakin, kertovat videoprojektin vastuuhenkilöt ja Eloisa ikä -ohjelman tutkijat Marja Saarenheimo ja Minna Pietilä Vanhustyön keskusliitosta.

"Vuosien vastaanottokokemukseen perustuen tiedän, että hyviä tuloksia mielenterveyden vahvistamisessa saadaan aikaan yli 80-vuotiaanakin", sanoo Saarenheimo.

"Mieli ja ruumis ovat kiinteästi yhteydessä keskenään. Mielen pulmat voivat oireilla ruumiillisina vaivoina, ja niihin haetaan usein apua terveyskeskuslääkäriltä. Jos vaivoihin ei löydy fyysistä syytä, voisiko lääkäri harkita lähetteen kirjoittamista vaikkapa lähellä sijaitsevan järjestön senioritoimintaan; vaihtoehtona lääketieteellisille lisätutkimuksille", ehdottaa Marja Saarenheimo.

"On hienoa, että mielenterveystaidot pyritään saamaan ensiaputaitojen kaltaiseksi kansalaistaidoksi. Me eloisat haluamme pitää tässäkin asiassa ikääntyneet mukana ja peräänkuulutamme siksi ikäsensitiivisen osaamisen merkitystä, kuten Suomen Mielenterveysseuran piirrosvideo havainnollistaa."

Mielenterveysseuran Mirakle-hanke on mukana Eloisa ikä –ohjelmassa.

Lue lisää:

Ikääntyminen: muutoksia, luopumista ja elämäntaitoa

Mielenterveyden ensiapu -koulutukset

Mirakle: Mielen hyvinvoinnin rakennuspuut ikääntyville

Takaisin