Karismaattinen johtaja, innostava ja impulsiivinen esimies – Irja Rantanen

Irja Rantanen oli innostava, lämmin ja upea ihminen. Niin suurta tilaa ei ollut, jota hänen karismansa ei olisi täyttänyt. Samalla hän oli myös impulsiivinen esimies, oikukaskin, samassa lauseessa saattoi tulla sekä haukut että kiitokset.

Ennen kaikkea hän oli kuitenkin sosiaali- ja mielenterveysasioiden taitava osaaja, väsymätön uurastaja, jonka toiminnanjohtajakaudella tehtiin monia uusia avauksia, vastattiin ajan haasteisiin ja kehitettiin seuran toimintaa.

Veikkolan työklinikka aloitti toimintansa, psykiatrinen kuntoutus käynnistyi, Sos-palvelu, Itsemurhien ehkäisykeskus aloitti työnsä ja seurassa laadittiin mielenterveystyön kehittämisohjelma. Lukuisissa asiantuntijajaostoissa ja toimikunnissa pohdittiin ajankohtaisia mielenterveyskysymyksiä.

Irja ymmärsi hyvin viestinnän merkityksen ja piti tärkeänä järjestön omaa lehteä. Mielenterveys-lehti alkoi ilmestyä vuonna 1961, päätoimittajana oli lääkintöneuvos Leena Sibelius. Seuran 75-vuotisjuhlavuonna 1972 toteutui myös Irjan pitkäaikainen haave, valtakunnallinen Mielenterveyden kello kutsuu -keräys.

Mielenterveysseuran toiminnanjohtajana hän oli 1961–1982.

Lähtemätön vaikutus

Irja teki ihmisiin lähtemättömän vaikutuksen, monella tapaa. Toiminnanjohtaja Pirkko Lahti  (1983–2005) muistelee, kuinka Irja oli Ranskassa European Legue for Mental Health -järjestön kokouksessa ja valittiin sen hallitukseen. Muut jäsenet olivat lähinnä eteläeurooppalaisia miehiä.

”Irja oli kutsuttu salin eteen paneeliin ja kokouksen puheenjohtaja pyysi häntä kertomaan ranskaksi Suomen Mielenterveysseuran toiminnasta. Irja ei puhunut sanaakaan ranskaa, mutta ei hämmentynyt. Salissa istui toinen mielenterveysseuralainen, Elli Kajatsalo. Irja huudahdi salin edestä: Ms Kajatsalo, could you please help me. Ja Elli auttoi.

Seuraavana päivänä kokouksen kaikki osanottajat tervehtivät Irjaa: Good morning Ms. Rantanen.”

Itsensä voi tehdä tunnetuksi tälläkin tavalla.

Irjan varpaille ei hypitty ja innokkaimmat ihailijat hän karkotti tarvittaessa tylysti. ”Eräillä illallisilla Irjan vieressä istuva mies hivutti vaivihkaa kättään Irjan reidelle. Irja iski salamannopeasti haarukan miehen reiteen ja jatkoi tyynesti hymyillen keskustelua.”

Minullekin Irja antoi neuvoja pilke silmäkulmassa, Pirkko Lahti kertoo. ”Tilaisuuksiin kannatti aina tulla hieman myöhässä, kävellä salin eteen istumaan ja pyytää heti puheenvuoro. Sen jälkeen voikin jo poistua, koska Mielenterveysseuran edustaja oli huomattu.”

Taksikuski sparraajana

Vaikka Irja oli puhujamestari, hän varmisti aina että sanoma meni perille. Taksin takapenkillä hän luki puheensa ääneen ja kysyi oliko taksikuski ymmärtänyt sen. Jos vastaus oli myönteinen, matkaa jatkettiin tyytyväisenä.

Työparina Irja Rantanen ja Toivo Pihkanen oli kaksikko, jossa yhdistyi tunne ja asiantuntemus. Toivo usein ideoi ja Irja käänsi ideat teoiksi. Molempien sydämiä yhdisti mielenterveys ja kulttuuri. Irjan ja Toivon kutsumina Mielenterveyseuraan tulivat muun muassa kuvataitelija Rafal Wardi ja säveltäjä Joonas Kokkonen.

”Muistan ikuisesti, kuinka Joonas Kokkonen istui Pohjois-Hesperiankadun toimiston suuressa salissa flyygelin ääressä ja kertoi, että kun hän sävelsi Viimeisiä kiusauksia, hän asettui aamuisin kello 8 flyygelin ääreen ja lopetti kello 20. Sen jälkeen olen aina muistanut, että luovuus on ennen kaikkea rankkaa työtä”, Pirkko muistelee.

Tämän maksat palkastasi

Pirkko Lahti oli jo 70-luvulla valistussihteerinä Mielenterveysseurassa ja työhön kuului muun muassa paikallistoimikuntien (nykyisten paikallisten mielenterveysseurojen) perustaminen. ”Olimme menossa Irjan kanssa Lappeenrantaan ja olin varannut vapaapalokunnan tilan. Saliin mahtui noin 500–600 ihmistä ja sinisten tuolien rivit jatkuivat loputtomiin. Ehkä olin hieman yliarvioinut osallistajamäärän. Irja katsoi minua ja sanoi, että saat maksaa kyllä palkastasi salin vuokran.

Paikallistoimikuntaa perustamaan tuli 80 ihmistä ja jotenkin tilaisuuteen luonteeseen sopi, että lauloimme yhdessä Arvon mekin ansaitsemme.

Älä elämää pelkää

Irja oli taitava esiintyjä, hän teki mielenterveyttä tunnetuksi ja oli arvostettu asiantuntija järjestökentässä ja laajemminkin. Häntä kuunneltiin. 70-luvulla vaikuttivat Irjan lisäksi myös taitavat naiset Ensikotien liiton toiminnanjohtaja Aira Heinänen, Vanhustyön keskusliiton toiminnanjohtaja Tertta Sundholm ja  sosiaalihallituksen pääjohtaja Margit Eskman. Leidit istuivat usein Pohjois-Hesperiankadun toimiston saunassa keskustelemassa, ja tiukkaa teki, että kaikki mahtuivat yhtä aikaa lauteille. Saunomisen jälkeen tarjottiin aina Irjan lempiherkkua possun ribsejä ja tietysti olutta. Usein Toivo tuli illanistujaisiin mukaan ja jossakin vaiheessa Irja, lausujamestari, lausui aina Kaarlo Sarkian runon

Älä elämää pelkää,
äl
ä sen kauneutta kiellä.
Suo sen tupaasi tulla
tai jos liett
ä ei sulla,
sit
ä vastaan käy tiellä,
äl
ä käännä sille selkää…

Tuletko jatkamaan työtäni

Soittelimme usein Irjan kanssa, kun olin työssä Vankeinhoidon koulutuskeskuksessa. Eräänä uuden vuoden aattona Irja soitti ja kertoi, että Toivo oli sairaalassa. Viimeiseksi hän sanoi, että jos hänelle sattuu jotakin, tuletko Mielenterveysseuraan jatkamaan hänen työtään.  Soittelin myöhemmin hänelle, mutta en saanut kiinni kotoa enkä ystävien luota. Sitten Toivo soitti sanoi, että Irja oli kaatunut ja oli sairaalassa leikkauksessa. Hän ei enää kuntoutunut entiselleen ja menetti puhekykynsä. Jonkin ajan kuluttua hän jäi työkyvyttömyyseläkkeelle.”

Teksti: Tarja Heiskanen. Henkilökuva Irja Rantasesta perustuu Mielenterveysseuran toiminnanjohtajan (1983–2005) Pirkko Lahden haastatteluun.