Veikkolan parantola – Parantava yhteisö

Veikkolan parantolan perustamiseen 1929 johti huoli mielenterveyden häiriöistä kärsivien ihmisten kohtalosta ennakkoluulojen keskellä. Seura halusi inhimillisempää hoitoa ja uudenlaisia menetelmiä hoitotyöhön, askeleen kohti avohoitoa. Veikkolan parantolassa nämä toiveet toteutuivat.

Parantola sai perustamisestaan lähtien runsaasti huomiota myös lehdissä. Kansalaisille Veikkola tuli tutuksi monien rahankeräysten myötä. Ne olivat samalla asennetyötä.

Hermoja lepuuttamassa

Monet tunnetut psykiatrit ovat työskennelleet Veikkolassa vuosikymmenten varrella, ensimmäisinä vuosina Einar Anttinen ja Ernst Therman ja heidän jälkeen muun muassa Reino Lagus, Simo Mäkelä, Claes Andersson, Veikko Aalberg, Katriina Kuusi ja Kari Pylkkänen. Ensimmäinen ylihoitaja oli Jenni Drisin, vapaaherratar Sophie Mannerheimin hyvä ystävä. 1960- ja 70-lukujen pitkäaikaisia ylihoitajia olivat Pirkko Sandroos ja Seija Rossi, joka on myös kirjoittanut Veikkolan parantolan historiikin.

Ylilääkäri Reino Lagus toi parantolaan monia tunnettuja taiteilijoita viihdyttämään potilaita. Hän oli itsekin taitava muusikko, joka istahti usein lahjoituksena saadun flyygelin äären soittamaan. Myöhemmin samalla flyygelillä soitti jazzia parantolan silloinen lääkäri Claes Andersson.

Veikkolassa kävi hermojaan lepuuttumassa monia taiteilijoita. Seija Rossi kertoo kirjassaan kuinka eräällä nimekkäällä taiteilijalla oli ateljeehuone parantolan sivurakennuksessa Kyöpelissä ja hän halusi sinne takan. Samaan aikaan parantolan lämmitysuuneja piti korjata ja johtokunta antoi luvan takan rakentamiseen, kunhan taiteilija kustantaisi sen itse. Taiteilija suunnitteli takan, se rakennettiin ja komea siitä tulikin.

En tykkää noista akoista

Maksuksi taiteilija tarjosi muurarille tauluaan. Se oli isohko rantamaisema, jossa oli rantasauna lämpeämässä ja laiturilla naisia pyykillä. Muuraria ajatus ei oikein miellyttänyt, mutta hän taipui kuitenkin. Hän oli todennut, että ”No voisihan sitä taulunkin ottaa, mutta en tykkää noista akoista tuossa laiturilla”. Taiteilija vei taulun pois, ja palasi jonkin ajan päästä. Nyt akat olivat poissa. Ja muurari otti taulun maksuksi. Myöhemmin hän ymmärsi, että työpalkka oli ollut kymmenkertainen, sen verran kuuluisa taiteilija sen oli maalannut.

Veikkolassa uudistettiin mielenterveystötä ja parantola oli terapeuttisen yhteisön ja uusien hoitomuotojen edelläkävijä. Siellä kävi paljon vieraita ja myös paikkakuntalaiset piipahtivat tutustumassa parantolaan.

Pääasiallisesti psyykillistä laatua

Kevätsunnuntaina 30-luvun alussa linja-auto kiisi Helsingistä kohti Veikkolaa. Matkustajina oli joukko toimittajia tulossa tutustumaan parantolaan. Naistenlehdissä vierailua kuvailtiin näin: "Luonto on lumottu tänä lämpimänä kesäpäivänä. Silmien eteen avautuu näkymä. Seisomme järveen viettävällä rinteellä. Järven hopeankirkas pinta heijastaa ihmeellisen kauniin kuvan. Veikkolan parantolarakennus viheriöivän metsän ja kukkivan niityn ympäröimänä. Rannalla häämöttää pieni sauna, uimaranta ja kotikoivu tien varrella. Aallon myötä kantautuu hiljainen melodia.

Ylihoitaja Jenni Drisin kertoi hoidosta toimittajille.

”Pääasiallisesti se on psyykillistä laatua. Käytetään askartelu- ja työterapiaa. Potilaat kutovat hyvin mielellään jotain itselleen…Mutta yhtä innokkaasti työskennellään keittiöpuutarhassa ja kukkapenkkien äärellä…Menemme mielellämme myös marja- ja sinimetsään. Se kuuluu kesän huvituksiin. Mutta talvi-iltoina kuuntelemme musiikkia. Joskus järjestämme vaatimattomia pukujuhlia ja tanssi-iltoja. Meillä on nimittäin radio ja gramafoni…Täällä, jos missä tarvitaan vaihtelua ja miellyttävää huvitusta. Lepo ja rauha on balsamia haavoille, joita on vaikea lääkitä. Elämä ja yhteiskunta saattavat antaa ihmissielulle kovia iskuja, joita ei voi parantaa. Mutta oikeassa ympäristössä, jossa lepo ja työ yhdistyvät sairaan taipumusten ja erikoislaadun psykologiseen havainnointiin, voidaan haavat lääkitä…heikot ihmiset tarvitsevat ymmärtämystä, sympatiaa ja rakkautta - paljon rakkautta. Veikkolasta he saavat sitä oikeassa määrin.

(Otteita lehdistä Helsingfors Journalen, Naisten ääni ja Astra vuosilta 30-33. Kirjassa Rossi 2003)

Mielenterveysseura ylläpiti Veikkolan parantolaa 45 vuotta (1929–1975). Sen jälkeen isänniksi tulivat Etelä-Suomen mielisairaanhuoltopiirin kuntainliiton Tammiharjun sairaala (1975–1990) ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntainliiton Jorvin sairaala (1991–1995).

Teksti: Tarja Heiskanen. Perustuu Seija Rossin kirjaan Veikkolan Parantola.

Juttu on osa Mieli 120 -historiikkia. Tutustu Suomen Mielenterveysseuran tarinaan täällä.