Suomen Mielenterveysseura ja Facebook jatkavat yhteistyötä itsemurhien ehkäisemiseksi

Facebook ja Suomen Mielenterveysseura ovat yhteistyössä laatineet oppaan, jonka tavoitteena on ehkäistä itsemurhia. Opas auttaa tunnistamaan ahdistuneen ja avun tarpeessa olevan kaverin.

Käyttäjiä kehotetaan kiinnittämään huomiota kavereidensa julkaisuihin, joissa puhutaan muun muassa yksinäisyydestä, toivottomuudesta ja unettomuudesta. Myös impulsiivinen käytös, poikkeuksellinen ärtyneisyys tai arkipäivän rutiineista vetäytyminen ovat mahdollisia varoitusmerkkejä ja saattavat viitata itsetuhoisiin ajatuksiin.

– Ahdistuneelle kaverille kannattaa kertoa, ettei hän ole yksin asiansa kanssa. On myös hyvä kysyä, haluaako hän jutella tilanteestaan tai tarvitseeko hän tukea avun etsimisessä. Oppaassa on selkeät ohjeet huolien puheeksi ottamista varten. Lisäksi siitä löytyy suorat yhteystiedot avun piiriin, sanoo verkkokriisityön päällikkö Satu Raappana Suomen Mielenterveysseurasta.

Itsemurhasta puhuva henkilö on aina otettava vakavasti. Jos kaveri vaikuttaa olevan nopean avun tarpeessa tai itsemurhavaarassa, oppaassa suositellaan soittamaan hätänumeroon 112 tai Valtakunnalliseen kriisipuhelimeen.

– Oppaan julkaiseminen suomeksi oli tärkeää, jotta sitä olisi mahdollisimman helppo käyttää. Läheisten tuella moni vaikeassa tilanteessa oleva löytää apua aikaisemmin, eikä ahdistuneen tarvitse jäädä yksin. Välittäminen ja rohkea asioista kysyminen voivat pelastaa ihmishenkiä, Raappana sanoo.

Facebook rohkaisee käyttäjiään ottamaan suoraan yhteyttä kaveriinsa silloin, kun he ovat huolissaan tämän hyvinvoinnista. Mikäli käyttäjä ilmoittaa olevansa huolestunut kaveristaan, toimittaa Facebook kaverille tietoa tukimahdollisuuksista ja keinoista helpottaa omaa oloaan seuraavan kerran, kun hän kirjautuu Facebookiin.

Samoin kuin nyt julkaistu opas, myös nämä ohjeet sisältävät konkreettisia vinkkejä keinoista, joilla omaa oloaan voi helpottaa sekä suorat yhteystiedot Suomen Mielenterveysseuran palveluihin, joissa omasta voinnistaan voi puhua asiantuntijan tai koulutetun vapaaehtoisen kanssa.

– Haluamme, että ihmiset ovat turvassa. Sosiaalisessa mediassa jaettujen julkaisujen kautta voi paljastua vaikea elämäntilanne ja avuntarve.  Kun näin tapahtuu Facebookissa, haluamme varmistaa että henkilöllä itsellään ja hänen kavereillaan on keinoja puuttua tilanteeseen sen vaatimalla tavalla, sanoo Facebookin Public Policy Manager Christine Grahn.

Facebook, Suomen Mielenterveysseura ja eduskunnan Mielenterveyspoliittinen neuvottelukunta järjestivät keskustelutilaisuuden itsemurhien ehkäisemisestä Pikkuparlamentissa 13.12. Opas on luettavissa verkossa täällä.

Valtakunnallinen kriisipuhelin palvelee numerossa 010 195 202 arkisin klo 9–7 sekä viikonloppuisin ja juhlapyhinä klo 15–7. Verkkokriisikeskus Tukinet toimii osoitteessa www.tukinet.net ja Mielenterveysseuran kriisipalvelut löytyvät osoitteesta www.mielenterveysseura.fi/tukea-ja-apua. Mielenterveysseuran kriisipalveluissa voi asioida nimettömänä ja ne ovat maksuttomia.

Takaisin

Yhteystiedot

Satu Raappana
Verkkokriisityön päällikkö

+358 40 840 6681Maistraatinportti 4 A, 4. krs, 00240 Helsinki