George Sarpong: "Aloitin tyhjästä kerta toisensa jälkeen"

"Synnyin Ghanan pääkaupungissa Kumasissa. Kasvoin isän, äidin ja kolme vuotta vanhemman veljen kanssa. Äiti möi torilla viljelyskasveja, isä välitti työkseen puutavaraa.

Päivisin olin isoveljen seurassa ja vietimme aikaa lähikulmien lasten kanssa. Leikkikaluja kehitimme milloin mistäkin. Kävimme vaihtokauppaa ja pelasimme pelejä, esimerkiksi keräämillämme pullonkorkeilla.

Kun olin 6-vuotias, isä ei onnistunut enää järjestämään rahoitusta ja puun välitys loppui. Kun hän jäi työttömäksi, hän alkoi juoda. Lopulta hän alkoholisoitui. Kun hän häipyi useiksi päiviksi ryyppyreissuilleen, emme tienneet, missä hän oli. Olin kymmenen vanha, kun vanhemmat erosivat.

Vanhemmat eivät pystyneet enää kunnolla huolehtimaan minusta, ja minut lähetettiin isoäidin luokse pieneen kylään maaseudulle. Asuimme bambusta rakennetussa majassa ja nukuimme matoilla. Kävin koulua ja autoin isoäitiä maataloustöissä. Ruoaksi viljelimme maniokkia, jamssia, ruokabanaania ja okraa, ja kasvatimme kanoja. Olin kausittain maaseudulla ja Kumasissa.

Menin kadulle töihin 12-vuotiaana

Ghanassa on paljon luku- ja kirjoitustaidottomia. Itse kävin koulua 12-vuotiaaksi ja opin muun muassa lukemaan ja kirjoittamaan. Sitten koulunkäyntiin ei ollut enää kerta kaikkiaan varaa. Ei ollut rahaa ostaa eväitä tai koulukirjoja. Kasvoin ulos koulupuvusta, jota käytin kolme viimeistä vuotta.

Ghanalaisissa kouluissa ei ole aterioita, ja siellä pitää jaksaa aamusta iltapäivään. Nälkäisenä ei ole helppoa keskittyä koulunkäyntiin. Eväitä voi käydä ostamassa tauolla, jos siihen on varaa, mutta minulla tai perheelläni ei ollut. Yritin kerjätä rahaa ruokaan koulukavereilta, mutta pitkän päälle siitä ei tullut mitään. Oli mentävä töihin.

Aloitin työt ensin koulun loma-aikoina, mutta sitten siirryin kokonaan töihin. Kiillotin ja korjasin kenkiä kaduilla, työvälineet kaulalla roikkuen. Kumasin kaduilla riittää kengänkiillottajia, ja heille asiakkaita.

Työskentelin kengänkiillottajana 16-vuotiaaksi asti ja säästin samalla rahaa. Sitten menin autokorjaamolle, jossa opiskelin oppisopimuksella automekaanikoksi. Olin korjaamolla kolme vuotta, opin tekemällä ja olin osa-aikaisesti töissä. Sielläkin säästin palkastani.

Käynnistin säästöillä pienen kaupan, joka oli käytännössä kontissa. Möin seitsemän vuotta Euroopasta ja Pohjois-Amerikasta tuotuja käytettyjä kenkiä ja vaatteita katukaupassa.

Sitten silloinen hallitus halusi tehdä lopun käytettyjen vaatteiden kaupasta. Katselin voimattomana vierestä, kun konttini jyrättiin puskutraktorilla, ja poimin viimeiset ehjänä säilyneet kengät ja vaatteet hävityksen keskeltä.

Ryöstöt, raiskaukset ja tappaminen ovat arkea

Minulla oli ollut ystäviä pidempään töissä Etelä-Afrikassa. He kertoivat, että siellä olisi helppoa löytää töitä ja ansaita elanto.

Muutin 2007 Etelä-Afrikan Kapkaupunkiin, jossa avasin matkapuhelimia ja oheistarvikkeita myyvän Baba Shopin. Etelä-Afrikka olikin yrittäjäystävällinen maa, ja yrityksen perustaminen oli siellä paljon helpompaa kuin Ghanassa. Alkuvaiheessa sain tarpeellisia neuvoja ja apua. Kun Ghanassa oli yleensä varaa syödä kerran päivässä, Etelä-Afrikassa sai syödäkseen niin usein kuin halusi.

Vaikka elannon hankkimisen kannalta asiat olivat hyvin, oli muita riskejä. Elämä Etelä-Afrikassa ei ole turvallista. Ryöstöt, raiskaukset ja tappaminen ovat arkipäivää. Erityisesti muualta muuttaneet saavat tuta nahoissaan, etteivät ole tervetulleita.

Mustien välinen rasismi puhkesi muukalaisvihamielisyyden aalloksi 2008. Ulkomaalaisia hakattiin ja tapettiin, heidän kauppojaan ryösteltiin ja poltettiin.

Levottomuudet saattoi aistia kaupungilla. Olin juuri asioimassa maahanmuuttovirastossa, kun ystäväni soitti minulle ja sanoi, etten saisi mennä kaupalleni tai asuinpaikkaani, vaan minun oli tultava hänen luokseen. Pääsimme lopulta kuorma-auton kyytiin kohti Namibiaa.

Pakomatkalla kuulimme uutisista, että Mandela oli pysäyttänyt väkivaltaisuudet. Kun poliisikin vakuutti, että palaaminen olisi turvallista, käännyimme takaisin. Kauppani ja asumukseni oli ryöstetty tyhjäksi ja tuhottu. Moni siirtolainen oli menettänyt henkensä, tuttujani oli kuollut.

Halusin tehdä työtä ja oppia suomea

Viimeistään sen jälkeen oli vaikea jatkaa elämää Etelä-Afrikassa. Halusin jonnekin, missä elämä olisi turvallista, ja missä voisi ansaita oman elantonsa. Matkustin 2010 Tukholmaan, jossa minulla oli sukulaisia.

Kuulin Suomen tilanteesta ghanalaiselta ystävältäni, joka oli muuttanut Suomeen Etelä-Afrikasta ja saanut työpaikan Itellalta. Tulin Helsinkiin huhtikuussa 2011 ja hain turvapaikkaa. Hakemuksen käsittelyaikana halusin löytää töitä.

Punavuoren vastaanottokeskuksessa asiat oli järjestetty toimivasti. Tutustuin siellä Afrikasta, Lähi-Idästä ja Venäjältä tulleisiin ihmisiin. Joidenkin kanssa olen edelleen yhteyksissä. Kuulimme suomalaisesta yhteiskunnasta ja kuinka täällä eletään ja ollaan. Saimme hyviä ohjeita UFF:n vaatekauppoja ja kirjastokortin käyttöä myöten.

Samoihin aikoihin tapasin mukavan suomalaisnaisen ja aloimme seurustella. Naimisiin menimme puolitoista vuotta myöhemmin, 2012 syksyllä.  Parisuhteen arki ja yhdessä jakaminen on vaatinut minulta uudenlaista opettelua. Aiemmin olin asunut yksin ja huolehtinut lähinnä omista asioistani.

Ennen muuta halusin töihin ja oppia suomen kielen. Ensin opiskelin reilun puoli vuotta Kauniaisten Raamattuopistolla suomen kieltä, Raamattua ja kristinuskon perusteita.

Pysyvä työpaikka ja säännölliset tulot

Lähetin alusta asti monia työhakemuksia, ilman vastausta. Ystävien vinkit sitten toimivat, ja aloitin postinjakajana 2012. Yötyössä oli muutettava päivärytmiä, ja portaita juoksemissa tarvittiin rautaista kuntoa. Olisin saanut vakituisen työpaikan, mutta polveeni tuli ongelmia, enkä voinut enää jatkaa.

Sain vuoden sisällä kielteisen päätöksen turvapaikkahakemuksesta. Oleskeluluvan voi kuitenkin saada myös, jos on pysyvä työpaikka.

Sainkin keittiöapulaisen töitä vuokrafirmassa, ja kiersin Espoon eri koulujen keittiöissä. Samaan aikaan aloitin Eiran aikuislukiossa suomen kielen kurssit, joilla kävin noin kahdeksan kuukautta. Kurssin ja töiden yhdistäminen oli kuitenkin hankalaa, enkä voinut enää jatkaa kursseja.

Puolitoista vuotta sitten sain paikan siivoojana. Siivoan nyt helsinkiläistä koulua. Työ on fyysisesti aika lailla raskasta. Kaikki edeltäjäni eivät ole sitä jaksaneet, ja moni on joutunut kokeilun jälkeen lopettamaan. Minullakin meni aikansa alueen opettelemisessa. Nyt minulla on kuitenkin pysyvä työpaikka ja säännölliset tulot. Lisäksi olen käynyt aamuisin koulun keittiössä tekemässä lisätöitä.

Haluan huolehtia läheisistäni

Viime aikoina huolta on aiheuttanut vaimoni vakava sairaus, aivokasvain. Tilanne vaatii sopeutumista ja huolehtimista. Se on uusi haaste, johon minun on opittava vastaamaan.

Koska koulunkäynti on niin tärkeää, haluan osaltani huolehtia siitä, että läheiseni saavat siihen mahdollisuuden. Ghanassa minulla on 10-vuotias veljenpoika Kwasi ja 8-vuotias veljentytär Jennifer. Veljeni kuoli vatsatautiin joitakin vuosia sitten. Heidän äitinsä ei kykenisi yksin huolehtimaan heistä, joten vastuuta on jaettu. Hänen siskonsa, Kwasin täti pitää huolta, että tämä saa kaiken tarvittavan koulua myöten. Minä taas huolehdin Jenniferin mahdollisuuksista: lähetän rahaa hänen kouluunsa ja elättämiseensä.

Kävin kesälomalla Ghanassa paikan päällä varmistamassa, että asiat ovat kunnossa. Juttelen tytön kanssa säännöllisesti Skypessä.

Suomi on ollut minulle taivas. Arkeni on asettunut täällä kohdalleen. Täällä en ole joutunut kohtaamaan rasismia, toisin kuin Etelä-Afrikassa. Olen kiitollinen mahdollisuuksista, joita olen saanut. Minulla on nyt koti, läheisiä ihmisiä ja työpaikka.

Tärkein voimavara elämäni matkalla ovat olleet ystävät. En tiedä, missä olisin ilman heidän tukeaan ja turvaansa, neuvojaan ja ohjaustaan. Samalla tavalla haluan olla ystäville ja läheisilleni läsnä.

KUKA? George Sarpong

asuinpaikka: Espoo
perhe: suomalainen vaimo, veljenpoika ja -tytär Ghanassa
ammatti: siivooja, keittiöapulainen
harrastus: kuntosali

TEKSTI: ELLEN TUOMAALA
KUVAT: HELI KUMPULA

Julkaistu Mielenterveys-lehdessä 5/2015

Tilaa Mielenterveys-lehti nyt