Harri Virtanen: "Elämästä kieltäytymisestä on tullut elämälle antautumista"

"Kasvoin Inkeroisissa, tehtaan asunnossa. Isä meni töihin tehtaalle ratojen yli, seisovien junien alta ja vaunujen välistä. Joen ja kosken läheisyys vallitsi lapsuuden maisemaa, kuulimme tarinoita hukkuneista ja hukuttautuneista. Kävelimme junaradoilla ja hypimme ja ongimme tukkinipuilla, vaikka se oli ankarasti kiellettyä.

Lapsuudenkodin ilmapiiri oli riitaisa, epävakaa ja arvaamaton. Sitä sävytti isän alkoholismi. Ihon alle imeytyivät Kymenlaakson opit: kukaan ei välitä, paras olla yksin, tunteet ovat manipulointia varten, valehtelu kannattaa aina, paras olla humalassa, riitely on ainoa läheisyyden muoto, älä koskaan paljasta itseäsi

Muutin kotoa heti, kun se oli mahdollista, 16-vuotiaana isovanhempien luo. Henkisen irtioton kodin ilmapiiristä tein jo aiemmin, kun tulin uskoon 13-vuotiaana. Uskovainen olin parikymppiseksi, jolloin uskonnon korvasivat taide, teatteri ja kirjoittaminen.

Oman elämän sivullisuus

Elämässäni on vallinnut vierauden tunne, että ei kuulu mihinkään, että olen irrallaan. Olen elänyt lapsuudesta asti sisäisen trauman kanssa. Äitini oli vain parikymppinen saadessaan minut, ja häneltä oli kuollut lapsi parin päivän ikäisenä vuotta ennen minua. Sen jälkeen nuoren äidin oli vaikea kiintyä seuraavaan.

Identiteettini ei rakentunut toimivaksi varhaisissa ihmissuhteissa; olen joutunut rakentamaan sitä myöhemmin. Ensin tarvitsin jotain suurempaa, joka estäisi kokemasta omaa surkeutta ja toivottomuutta. Sellaisina toimivat uskonto ja taide, mutta kovalla hinnalla. Voisin puhua sielun menettämisestä. Ne olivat puolustusmekanismeja, jotka estivät elämän kokemista.

Viime vuosina olen yrittänyt päästä eroon varhain oppimastani, luoda suhteen itseeni ja ottaa vastuuta läheisistäni. Olen rakentanut yhteyttä vähitellen.

Vaikeissa tilanteissa vanhat tunnot voivat aktivoitua, mutta nyt minulla on välineitä kohdata oma depressiivisyys.

Joistakin asioista ei parane, niiden kanssa vain oppii olemaan. Ihminen laajentaa psyykkistä piiriään – vanhat kokemukset ovat läsnä, mutta niihin voi suhtautua eri tavalla. Ihmisenä kasvamista voisi ajatella spiraalimaisena: käymme toistuvasti läpi persoonallisuutemme ja menneisyytemme asioita, kohtaamme ne uudella tavalla.

Ukki oli läsnä

Elämässäni tärkeitä hahmoja olivat isän yhdeksän siskoa ja ukkini. Tädit hoitivat minua ja keskustelivat kanssani. Heissä oli poikkeuksellista elämänmyönteisyyttä ja huumoria. Ukki oli sotaveteraani ja rauhanmies, joka luki Yrjö Kallista ja rakensi siltaa kirkon ja työväenliikkeen välille.

Ukki vei minua metsään ja kalaan, opetti luonnossa liikkumista ja kädentaitoja. Hän haastoi jo lasta pohtimaan kanssaan eettisiä kysymyksiä. Hän toimi paikallisena, itseoppineena terapeuttina, jonka luokse ihmiset tulivat murheineen ja ongelmineen, myös omituiset ja vaaralliset tapaukset. Ukissa oli läsnäolon taitoa arjen pienissä asioissa; veden nostamisessa kaivosta, puiden pilkkomisessa, luonnon havainnoinnissa

Jungilainen terapia ja merkityksellisyyden kokemus

Kirjoitin 13-vuotiaana päiväkirjaan: Haluan kirjoittaa ammatikseni, löytää naisen ja julistaa evankeliumia.  Myöhemmin opiskelin dramaturgiksi. Olen kirjoittanut näytelmiä ja tv-draamaa, toiminut dramaturgian professorina ja YLE:n ohjelmapäällikkönä.

Nyt toimin jungilaisena terapeuttina. Psykodynaamisen terapian opinnot aloitin 2007 Kööpenhaminassa.

Nyt koen merkityksellisyyttä, jota en ennen kokenut, enkä tunnistanut. Kahdenkeskiset kohtaamiset ovat terapeutin työssä tärkeitä. Minua motivoi se, että ihmiset alkavat voida paremmin, ottavat vastuun tuskastaan ja alkavat kantaa sitä. Saan nähdä, kuinka elämästä kieltäytyminen muuttuu elämälle antautumiseksi.

Voimia minulle antavat ajattelu ja näkemykset, psyyken oma luova, parantava toiminta, unet. Yksi kantava ajatus on, että terveen ja sairaan raja on häilyvä, että psykopatologiat kuuluvat myös terveeseen psyykeen. 

Yhä keskeisempänä olen alkanut kokea luontoyhteyden välttämättömyyden, tapahtumien luonnollisen rytmin ja ihmisen vastuun omasta elinympäristöstään."

KUKA? Harri Virtanen

Asuu: Pornaisissa
Perhe: vaimo, yhteensä viisi lasta aiemmista ja nykyisestä suhteesta
Ammatti: dramaturgi, psykoanalyytikko
Harrastukset: maantiepyöräily, hevosten kengitys

Julkaistu Mielenterveys-lehdessä 5/2013

TEKSTI: ELLEN TUOMAALA
KUVA: MATTI RAJALA