Outi Broux: Täytin tyhjyyttäni uppoutumalla työhön

Outi Broux, 54, on työssään nähnyt läheltä glamour­elämää. Tv-ohjelmassa Tuhkimo­tarinoita hän luotsaa naisia, jotka ovat käyneet läpi kipeitä kokemuksia. Se onnistuu, koska Outi ei itsekään saanut taipaleelleen kummoisia eväitä. Tuhkimon osa on tuttu.

Varmat kädet vetävät silmäluomeen tarkkaa rajausviivaa. Maskara tarttuu ripsiin. Outi Broux hulmauttaa laukusta paksun irtolisäkkeen ja kiinnittää sen klipseillä hiuksiinsa peiliin katsomatta.

Kuvauskelpoiseksi tällääminen on osa hänen työtään. Hän tekee naisesta kuin naisesta, itsestäänkin, kaunottaren, tietää, millainen vaate korostaa kenenkin parhaita puolia, mikä väri saa kasvot hehkumaan. Hän kipittää korkeakorkoisilla saappaillaan kiireesti muotivaatepussukat kainalossa.

Pintakiilto päättyy heti, kun hän on heittänyt kantamuksensa auton takapenkille. Kojelautaa täplittävät koirien tassunjäljet, penkkejä niiden turkeista irronnut rapa ja sora. Loska lentää, kun Outi Broux kurvaa ulos moottoritielle. Kotona Yläneellä, vanhassa maalaistalossa, häntä tarvitsevat hoivattavat, sairas äiti ja kolme koiraa. Päivisin autossa kuluu kuusi tuntia, jotta Outi Broux pääsee pääkaupungissa odottavien töidensä äärelle.

Yöunet jäävät usein pariin, kolmeen tuntiin. Väsymys painaa. Siinä ei auta, vaikka silmänalusien tummuus olisi peitetty valokynällä.

Eräänä pimeänä aamuna hän havahtui vasta, kun ohiajanut rekka raapaisi mennessään auton sivupeilin. Hengenlähtö oli lähellä. Sydän tykytti pelosta pitkään.

Se hakkasi samalla tavalla kuin lapsena, talon vintillä, jonne hänet karkotettiin, kun hän ei osannut lopettaa parkumistaan.

Sylin sijaan arestia

”Lapsuus oli kamalinta, suunnattoman ahdistavaa aikaa elämässäni”, Outi Broux sanoo.

Hän syntyi nelilapsisen perheen esikoiseksi. Isä oli erittäin impulsiivinen ja alkoholisoitunut. Myöhemmin vankilassa isä raitistui. Hän oli tuomassa Minnesota-hoitoa Suomeen, teki vankiloissa vapaaehtoistyötä, mutta kuoli jo 52-vuotiaana aivoverenvuotoon.

”Jos siihen  maailmanaikaan olisi osattu diagnosoida, isällä olisi varmasti todettu ADHD ja ehkä löydetty siihen apuakin.”

Kaksi isän veljistä ja yksi sisko ovat tehneet itsemurhan. Erilaiset mielenterveysongelmat ovat suvussa tulleet tutuiksi. Outi Brouxin äidillä on krooninen masennus.

”Nuorena äitinä hän oli uupunut ja yksinäinen. Ei hän osannut reagoida lapsen hysteeriseen itkemiseen.”

Pieni Outi kaipasi syliä, mutta joutui sen sijaan vintille yksin arestiin.

Kun pyhäkoulussa kehuttiin, että onpa Outi kiltti ja reipas, hän alkoi heti ylisuorittaa ollakseen vieläkin reippaampi. Kun pappa heinäpellolla tokaisi, että Outi tekee töitä kuin mies, hän yritti nostaa vielä suurempia hangollisia ansaitakseen kehut.

”Olin erilainen lapsi pienestä pitäen. Pikkuvanha, vilkas ja liian puhelias. Minulla on myös lukihäiriö. Oppikouluun pääsin stipendillä, mutta minusta tuli helppo kiusaamisen kohde. Oli minulla sentään kolme kaveria: yksi oli diabeetikko, toinen ylipainoinen ja kolmas kärsi lihasheikkoudesta. Meistä tuli luokan luuserijengi. Opettajat pitivät minua vaikeana ja hankalana oppilaana.”

Outi joutui oppitunneilla paniikkiin. Kaikki näkyi kuin sumun läpi: en kuulu tänne, en kuulu mihinkään.

Hän ryhtyi haaveilemaan. Pako todellisuudesta alkoi suuntautua kaikkeen kauniiseen: muotiin, meikkiohjeisiin, valo- ja elokuviin. Valikoimaa ei ollut paljon, mutta Outi otti virikkeensä vähemmästäkin. Hän testasi kaikki vinkit itseensä hakien ulkonäköä, jossa hänet hyväksyttäisiin: ompeli, meikkasi, kampasi ja unelmoi. Niukka lapsuus kehitti mielikuvitusta.

”Oli käpyjä ja muutama tikku, ja niillä leikittiin Bonanzaa. Kaikki halusivat olla kuin Pikku-Joe, kukaan ei tahtonut olla lihava Hoss. Saatoin uppoutua tuntikausiksi Anttilan postimyyntiluetteloihin. Muut ikäiseni fanittivat Bay City Rollerseja, mutta minä löysin idolikseni David Bowien. Tunsin suurta sielujen sympatiaa, sillä hänkin oli erilainen.”

Rima liian korkealla

Outi muutti kotoa 15-vuotiaana ja suuntasi melko pian töihin ulkomaille.

”Viihdyin toisten erilaisten joukossa. Homoseksuaalit, transvestiitit ja eriväriset homo sapiensit muodostivat ystäväpiirini. Viimein koin, että minutkin hyväksyttiin.”

Yhden suurista hetkistään hän koki istuessaan Hampurissa samassa pöydässä David Bowien kanssa transvestiittiklubilla.

”En ollut väärässä samaistuessani häneen. Molemmilla oli samanlainen reikä sydämessä.”

Hampurissa Outi Broux kohtasi tulevan aviomiehensä. Ura meikkitaiteilijana, stylistinä ja valokuvaajana lähti huikeaan nousuun. Muotilehtien maailma muuttui todeksi, kun hän pääsi työskentelemään näytöksiin ihailemiensa 1970-luvun huippumallien kanssa.

”Olin aina ollut huono olemaan huono. Asetin riman liian korkealle. Koko identiteettini rakentui työn jäljestä.”

Outi Broux muutti Suomeen ja perusti menestyvän yrityksen, jolla meni yhtä lujaa kuin hänellä itsellään.

”Täytin tyhjää minuuttani uppoutumalla työhön ja pitämällä huolta toisista. Olin itselleni hemmetin ankara ja ajoin itseni loppuun.”

Seurauksena alkoivat omat fyysiset oireet: tia-kohtaukset, burn out, kilpirauhasen vajaatoiminta. Tuli kasvaimia, kohdun ulkopuolisia raskauksia, hermoratavaurioita.

”Helpompi olisi luetella, mistä en ole kärsinyt.”

Huuto pysyi sisällä

Outi Broux sanoo tunteneensa suurta  helpotusta, kun hänellä todettiin dissosiaatiohäiriö.

  ”Dissosiatiivisyys ilmenee esimerkiksi muistin menetyksenä ääritilanteissa. Hermostuminen äityy helposti suuttumukseen asti. Olen myös läheisriippuvainen.”

Hänen oli vaikea muodostaa itsestään minäkuvaa.

”Olin hyväksynnän ja rakkauden kaipuussa sitä, mitä arvelin toisten toivovan. Ajatukseni kulkevat supervauhdilla, minulla on keskittymisvaikeuksia ja kärsin fyysisestä levottomuudesta. Impulsiivisuus saa erilaiset persoonallisuushäiriöt helposti rönsyämään.”

Outi Broux vertaa oireitaan värianalyysiin ja kutsuu itseään sekasotkuksi.

”Harva on selkeä kevät-kesä-syksy-talvi -tyyppi. En minäkään ole selkeästi ADHD, läheisriippuvainen tai narsisti.”

Hän sanoo oppineensa hoitamaan itseään, ”purkamaan ja laittamaan palaset pöydälle”.

”Ihan sama, vaikka olisin huutanut apua. Sisältäni on kuulunut huuto, mutta kurkusta ei ole lähtenyt ääntä.”

Apua hän on kuitenkin käynyt hakemassa yksityiseltä puolelta.

”Psykiatrit eivät aina tunnu pitävän siitä, että olen varsin tietoinen tilastani. Silloin kun kaipaisin apua päästäkseni eteenpäin, he mielellään passittaisivat minut lähtöruutuun.”

Molemminpuolinen luottamus ei rakennu hetkessä. Kun Outi Broux on joutunut jättämään terapiat kesken töiden tai rahapulan takia, on takaisin pääsy ollut hankalaa.

”Onneksi terapiat eivät ole enää Suomessakaan tabu, kiitos amerikkalaisten julkimoiden, joilla on terapeutti joka lähtöön!”

Julkisella puolella asioidessa Outi Brouxin on joskus käynyt sääli vastapäätä istuvaa, jonka pitäisi auttaa.

”Tulee olo, etten viitsi kiusata enempää väsynyttä ihmistä. En ole löytänyt itsestäni osaa, jolla oppisin luottamaan toiseen.”

Hän on kuitenkin kokenut, että persoonallisuushäiriöstä huolimatta voi elää rikasta elämää, ja se voi parhaimmillaan tuottaa erityistä luovuutta.

”Suuret taiteilijatkin ovat usein eksentrikkoja, erakkoja, luonnonlapsia tai melankolisia.”

Hyysäten homma haltuun

Avioeron ja muiden katkenneiden miessuhteiden jälkeen, 15 vuotta sitten, Outi Broux osti läheltä synnyinseutujaan vanhan maalaistalon, joka oli ollut autiona 20 vuotta. Asvalttitielle on matkaa neljä kilometriä, melu- tai valosaastetta ei kuulu, ei näy.

”Sen sijaan aamulla kuulee, miten veri kiertää päässä.”

Taloon kuuluvat myös navetta, sikala, suuli ja pieni lampi. Tuore tilallinen remontoi kaiken suurimmaksi osaksi itse. Aikaa se on vienyt, eikä rahaa ole ollut lapioitavaksi asti, päinvastoin, jokainen sentti on pitänyt laskea.

Jokin aika sitten hän otti vaikeaa masennusta potevan äitinsä asumaan luokseen.

”On raskasta seurata, miten äidin elämänhalu ja vireys ovat kuihtuneet minimaalisiksi. Masennuksen myötä hän erakoitui ja hylkäsi ystävänsä. Se ei ollut valinta – hän ei vain enää kyennyt ihmiskontakteihin. Toisaalta äiti on peili, jonka kautta joudun pohtimaan oman elämäni kulkua.”

Outi Broux sanoo, että hänelle olisi iso läksy uskaltaa heittäytyä toisen ihmisen autettavaksi.

”Olen mieluummin se, joka hyysää. Silloin tunnen, että homma on hallussa.”

Omaa lasta hyysättäväksi ei syntynyt, vaikka toivo eli aikansa.

Äiti on joskus tokaissut Outille, ettei tästä tule koskaan aikuista.

”Uskon kuitenkin, että vanheneminen on päätösten ketju. Kyse on siitä, miten pitää itsestään huolta henkisesti ja fyysisesti, kuinka kävelet ja puhut, millainen on ryhtisi. Kun lähdetään ihmisten ilmoille, on hyvä edes kammata tukka ja laittaa huulipunaa, eli näyttää siltä, että välittää itsestään. Väsyminen ja burn out näkyvät ensimmäiseksi itsensä laiminlyömisenä. Se on ongelmaflipperin ensimmäinen kuulanlyönti."

Huipullakin pelkää

Muotimaailma on auttanut  näkemään kaiken glamourin pinnan läpi.

”Se on suurta teatteria ja illuusiota, moderni globaali hovi kuin nykyajan Versaillesin rakenne.”

Kyseessä on suuri show, johon kuuluu se, kenen kanssa ”pitää” näyttäytyä. Outi Broux sanoo, että nykyelämässä jokaisella kerroksella on oma hovinsa. On oltava jotakin ylempää, johon halutaan pyrkiä.

”Voi, joko minut on esitelty hallitsijalle vai olenko vielä ovensuussa? Se on meissä oleva tarve ja pätee niin politiikassa, talouselämässä kuin yleishyödyllisessä järjestössä. Joskus se on lohduttavaa, joskus taas haluamme karata unelmaan.”

Outi Broux pohtii, että ihminen tarvitsee esimerkkejä, joiden mukaan hän lähtee arvottamaan itseään. Julkkismaailma on hänelle tuttu, ja hän tuntee sen raadollisuuden.

”Ylennämme itseämme kun esimerkiksi lehtien palstoilta tutut mokaavat, tai haluamme katsoa ylöspäin jotakin ihmistä, ja kulkea häntä kohti kuvitteellisesti. ”

Onnellisuus on käsitteenä hänen mielestään nykyisin vinksahtanut.

”Ihmisille tuputetaan jatkuvan onnen tärkeyttä, ja ellet ole onnellinen, oletkin onneton. Ihan kuin normaalitilaa ei enää olisi olemassa.”

Laskekaa pelastusköysi!

Tuhkimotarinoita on pyörinyt televisiossa jo 20 jakson verran. Uudet jaksot ovat ruudussa syksyllä. Hakemuksia sarjaan on tullut kaikkiaan tuhansia: koulukiusattuja, itsemurhaa yrittäneitä, uskonlahkojen kasvatteja, alkoholisteja, narkomaaneja, narsistisia ihmissuhteita, koko elämänsä yksinäisyydessä viettäneitä.

Lähes 90 prosenttia ohjelmaan hakeneista naisista kärsii erilaisista masennuksen muodoista, niiden syistä ja seurauksista, yksinäisyydestä ja huonosta itsetunnosta. Lähes jokainen luulee olevansa yksinään ongelmiensa kanssa.

”Yksinäisyys tappaa. Usein sen anatomiaa ei ymmärretä. Se on tauti, johon sairastuminen vie sosiaaliset kyvyt.”

Outi Broux sanoo, että jo kouluissa pitäisi olla ennaltaehkäisevää persoonallisuus- tai itsensäkehittämisoppia.

”Niin saataisiin rikottua tabuja, jotka voivat muodostua mielenterveysongelmiksi. Moni on jo teini-iässä ahdistunut, kun kokee itsensä poikkeavaksi. Se aiheuttaa sosiaalista eristäytymistä.”

Mielenterveystaitojen oppimista ollaankin lisäämässä kouluihin.

Outi Broux sanoo kokevansa itsensä meikkituolisosiaalipsykologiksi.

”Kun nainen hakee ulkonäköönsä muutosta, sen takana on aina tarina. Minusta on samantekevää, mistä päin henkinen pelastusköysi tulee. Pääasia, että se tulee.”

Kuka? Outi Broux

Ikä 54.

Kotipaikka Yläne.

Perhe Perheetön. Äiti asuu samassa talossa.

Työ Stylisti, valokuvaaja, meikkitaiteilija,
kampaaja.

Tuhkimotarinoita-ohjelman (Yle2) vetäjä. Auttaa ohjelmassa kovia kokeneita naisia kohtaamaan itsensä peilin edessä uusin silmin.

TEKSTI: ULLA-MAIJA PAAVILAINEN

KUVAT: PIA INBERG

Julkaistu Mielenterveys-lehdessä 1/2016

TILAA MIELENTERVEYSLEHTI