Puhu, kuuntele, hae apua ja elä

Itsemurha. Me tapamme itsemme, koska emme löydä muuta ulospääsyä.

Me lopetamme kaiken, kun emme pysty kantamaan sitä taakkaa. Me teemme sen, vaikka emme halua kuolla, emme vain jaksa elää enää.

Minä olen yrittänyt itsemurhaa useita kertoja. Sen sanominen tuntuu vaikealta, on vaikeaa myöntää, että minä halusin lopettaa sen kaiken. Haluan edelleen. Mutta taistelen sitä vastaan.

Olin varmaankin 12-vuotias kun ensimmäisiä kertoja mietin itsemurhaa vakavasti. Nyt ajateltuna, tuntuu kauhelta miten niin pieni lapsi voi haluta kuolla koko sydämestään. Katsoin uutisista tragedioita ja toivoin, että se kuollut lapsi televisiossa olisinkin ollut minä.

Seitsemännellä luokalla yritin ensimmäisen kerran itsemurhaa. Otin ison yliannostuksen erilaisia reseptilääkkeitä koulussa ja toivoin että olisin kuollut. Kaverini veivät minut terveydenhoitajalle, joka kysyi halusinko mennä kotiin vai pystyisinkö jatkamaan koulupäivää. Vapisten vastasin, etten halunnut mennä kotiin. Tekikö terveydenhoitaja oikein antaessaan minun jäädä kouluun, vaikka olin hengenvaarassa?

Jatkoin pillereiden syömistä loppupäivän, kunnes lopulta olin niin turtunut etten pystynyt enää nielemään. Viiltelin välitunneilla ja jo verenhukka sai aikaan huimaavan olon. Kaverit vahtivat, etten menettänyt tajuntaani. Mutta loppupeleissä kukaan ei tehnyt mitään estääkseen minua kuolemasta.

Vuotta myöhemmin rakas ystäväni tappoi itsensä. Hänen poismenonsa pysäytti minut miettimään omaa elämääni ja sen haurautta. Kuinka pienessä hetkessä tämä kaikki voikin olla vain kaunis muisto. Tästä on aikaa jo yli kaksi vuotta, mutta päivääkään ei kulu, ettenkö miettisi mitä olen tehnyt väärin ja mitä olisin voinut tehdä toisin estääkseni häntä tekemästä lopullista päätöstä. Silloin aloin miettiä, mitä olin itse vuotta aiemmin tehnyt. Kyyneleet kihosivat silmiini kun mietin sitä surua ja ikävää, ja sitä kuinka häntä kaipasin. Kuinka minun läheisiäni olisi satuttanut, jos minä makaisin nyt mullan alla.

Itsemurha ei ole ratkaisu, se on vaihtoehto joka sysää oman kivun läheisille. Siitä pitää puhua, me jäämme yksin jos luulemme, ettei kukaan muu tunne näin. Kukaan ei ole yksin näiden ajatuksien kanssa, ei kukaan. Pitää vain löytää ihminen joka ymmärtää juuri sinua. Asioista pitäisi voida puhua, sillä itsemurha ei ole salaisuus.

Puhu, kuuntele, hae apua ja elä.

- Katariina

Tarina on julkaistu vuonna 2014 toteutetussa Puhutaan elämästä -kampanjassa. Puhutaan elämästä -kampanja rohkaisee ihmisiä kertomaan tarinoita siitä, miten elämä on voittanut ja millaiset asiat ovat auttaneet jaksamaan vaikeassa tilanteessa. Sadat ihmiset osallistuivat kampanjaan lähettämällä tarinoita elämän puolesta. Itsemurhia ei ehkäistä vaikenemalla – hiljaisuus voi sen sijaan estää auttamasta ja hakemasta apua.