Sisarusten lapsuus pelastui


Pirkko ja Yrjö Kajasrinne.
 

Kuutisen vuotta sitten Pirkko ja Yrjö Kajasrinne saivat ratkaistavakseen elämänsä suurimman haasteen. Etäisen tuttavaperheen äiti kuoli syksyllä 2007, isä puoli vuotta myöhemmin, molemmat odottamatta ja traagisesti. 5-, 7-, 9- ja 13-vuotiaat sisarukset jäivät orvoiksi.

Perhe asui Pohjois-Suomessa. Samaan lastenkotiin oli mahdollista sijoittaa korkeintaan kaksi sisarusta. Hyvällä onnella esikoinen ja kuopus olisivat voineet elää yhdessä. Sukulaiset olisivat olleet valmiita ottamaan vastaan lapsia, mutteivät kaikkia neljää.

Kajasrinteet olivat kasvattaneet kolme poikaansa aikuisiksi ja haaveilivat omasta laatuajasta. Lasten kohtalosta kuultuaan he viettivät tiiviin viikonlopun pohtien tilannetta. Olisiko heistä yli viisikymppisinä pienten lasten vanhemmiksi? Jaksaisiko enää aloittaa lapsi­perhevaiheen alusta?

Mikä on todella tärkeää?

Kajasrinteet miettivät, mikä elämässä on todella tärkeää. He päätyivät siihen, että on tärkeämpiäkin asioita kuin heidän laatuaikansa. Kun lapsilta oli viety jo äiti ja isä, kaikkein pahinta olisi, jos sisarukset menettäisivät vielä toisensa. He päättivät avata kotinsa oven. Omat pojat tukivat ratkaisua.

Seurasi lastensuojeluviranomaisten selvitys soveltuvuudesta sijaisvanhemmiksi. Vaikka lapset olivat hädissään erottamisesta, heille ei saanut kertoa mitään, ettei olisi herätetty turhia toiveita. Kolmesta nuoremmasta sisarestaan huolta kantoi 13-vuotias Vili.

Vanhemmat todettiin kelvollisiksi. Heti koulun kevätjuhlien jälkeen lapset haettiin uuteen kotiin Etelä-Suomeen. Naapuriperheet tulivat morjestamaan ja toivottamaan tulokkaat tervetulleeksi. Pienet lapset ihmettelivät sitä, miten pihassa voi kasvaa niin paljon kukkia, kun kotona oli ollut vain jäkälää ja poroja.

Pirkko teki kolmivuorotyötä sairaanhoitajana. Hän otti vuoden virkavapaata luodakseen läsnäolollaan lapsille turvallisuutta ja tehdäkseen heidän kanssaan paljon kaikkea arkista. Yrjö-isä vietti myös automaatioasentajan töiltä liikenevän aikansa katraan kanssa.

Pitkään sisarukset piirsivät tummin sävyin ja harrastivat synkkiä leikkejä. Vähitellen piirustuksiin alkoi tulla värejä, ja lapset uskalsivat jo normaaliin tapaan nahistella keskenään.

Daamit ovat kauheita raivottaria


Viivi, Saana, Roosa ja Vili yhteiskuvassa.

Nyt Saana, 12, Viivi, 13 ja Roosa, 16 ovat teini-ikäisiä. Vili, 20, on juuri päässyt armeijasta. Tähän asti on kuljettu pitkä tie.

– Meillä on aina ollut periaate, että kaikesta voi puhua oman halunsa mukaan, ilman tyrkyttämistä ja torjumista. Kasvatuksessa on laadittu yhteiset pelisäännöt niin, että kaikilla on mukavaa. Kotitöistä jokainen kantaa vastuun oman ikänsä mukaan. Kun yhdessä sotketaan, yhdessä siivotaan, Pirkko sanoo.

Tytöt luettelevat pitkän rivin tehtäviään imuroinnista vaatteiden viikkaamiseen ja takkapuiden pakkaamiseen. Leipominen on mieliharrastus ja ruuanlaittokärpänenkin purrut. Vanhemmat haluavat lasten oppivan kädentaitoja niin kodin sisä- kuin ulkopuolellakin, jotta he selviäisivät hyvin elämässä.

– Kauheita raivottaria välillä nämä meidän daamit ovat, huutavat keskenään ja sanovat minulle, että ei huvita eikä jaksa. Kolme poikaa ja Vili ovat olleet näihin verrattuna ihan helppo nakki. Olen toistaiseksi pystynyt pitämään kurin ääntä korottamalla, Pirkko kertaa lempeästi kokemuksiaan tyttöjen puberteetti-iästä.

Obaman lakatut kynnet

Tytöt viihtyvät vielä paljon kotona. Viime kesänä pihaan otettiin kanoja ja kukko, jotka ovat nyt lintutilalla talvihoidossa.

Sisarukset muistelevat nimeämiään kanoja, Obamaa, Putinia ja Arkhimedestä, joita hoidettiin hyvin. Kaikkien kynnet lakattiin kynsilakalla, myös pulskan Vihtori-kukon.

Talviaikaan tehdään yhdessä muun muassa elokuvavideoita. Tytöt esittelevät uusinta ruutupaperille kirjoitettua käsikirjoitustaan ”Mummo toimii agenttina”. Mummo on ammatiltaan teurastaja. Nopeasti sisarukset laittavat ylleen teurastajanhaalarit ja esittävät otteen elokuvasta. Viivin nenä teipataan ylös, koska hänelle on langennut possun rooli.

Lasta rakastaa aina

Illalla isovelipuoli, Jani, 30, tulee Vaasasta viikonlopuksi kotiin. Hän täydentää Vaasassa kaupallisia opintojaan japanin kielellä ja kulttuurilla. Veljien vierailut ovat aina odotettuja. Kutitusleikit, kortinpeluu ja muu hulabaloo alkavat heti.

Pirkko ja Yrjö sanovat, että kaikki on mennyt paremmin kuin odotettiin.

– Elämä voisi olla tylsääkin ilman tätä. Olemme tottuneet siihen, että talossa on elämää. Kaikki lapset ovat omia persooniaan, he ovat elämän suola, heissä on rakastettavat ja ärsyttävät puolensa, kuten meissä kaikissa.

– Lasta rakastaa aina, on se biologisesti oma tai ei. Rakastan ihan yhtä paljon omia kuin ”uusiakin” lapsia. Aina olemme saaneet apua, kun olemme tarvinneet. Pääsemme matkoille ja olemme paljon tehneet matkoja myös kaikki yhdessä.

Näitä hyvin traagisen kohtalon kokeneita lapsia on tietenkin tarvinnut katsoa tavallista tarkemmalla silmällä, ettei mitään traumaattista jää huomaamatta. Kun lapset olivat pieniä, pidin ohjenuorana sitä, että kun lapsi syö ja nukkuu hyvin, leikkii, käy koulua ja hänellä on kavereita, asiat ovat todennäköisesti hyvin, Pirkko tiivistää.

Viesti taivaaseen

Sisarukset sanovat, että Kajasrinteillä on heidän kotinsa ja Pirkko ja Yrjö nyt ainoat vanhemmat. He eivät enää muistele menneitä, asiat on käsitelty. Heti aluksi orvoksi jäämisen jälkeen apuna oli psykiatri.

Kajasrinteet ovat saaneet lasten huoltajuuden, mikä helpottaa asioiden hoitamista.

– Kehotamme ihmisiä, joilla on perheasiat ja parisuhde kunnossa, harkitsemaan kotinsa oven avaamista avun tarpeessa ja hädässä oleville lapsille, joita on Suomessa paljon. Sillä voi pelastaa lapsen elämän ja tulevaisuuden.

Ei tarvitse olla mitaliäiti, vaikka Pirkko saikin kolme vuotta sitten presidentin myöntämän Valkoisen Ruusun Ritarikunnan I luokan mitalin. Pirkko korostaa sen kuuluvan yhtä hyvin kaikille heitä tukeneille lähimmäisille.

– Joku voi ajatella, että sijaisvanhemmuudesta saa taloudellista hyötyä, mutta kyllä menot ovat aina suuremmat kuin korvaukset. Palkkio tulee lapsista itsestään.

Sijaisvanhemmuudessa saa aina vähintään yhtä paljon kuin antaa.

Pirkko tekee nykyään 75-prosenttista työaikaa. Arki on helpottunut, koska lapset voivat yhä enemmän osallistua kotitöihin.

Vaikka lapset eivät takerru menneeseen, joka äitienpäivänä he lähettävät ilmaan pallon, johon on kiinnitetty viesti omille vanhemmille sinne jonnekin, tuntemattomaan taivaaseen.

Se ei ollutkaan pahaa unta

Muistan vieläkin, kun olisi pitänyt mennä kouluun aamulla, isä sanoi: älä mene.  Äiti oli kuollut yöllä, mutta en vielä tiennyt syytä. Kun sain kuulla siitä, menin shokkiin. Kaikki pysähtyi enkä pystynyt ajattelemaan mitään, kertoo Vili Leskinen, 20. Hän oli vanhempiensa kuollessa 13-vuotias.

– Äidin kuoleman jälkeen isä istui paljon hiljaa itsekseen, ja kysyi vain, onko läksyt tehty. Hän yritti piristää meitä lapsia ja varmaan itseäänkin joillakin yhteisillä reissuilla

– Kun puolen vuoden kuluttua saimme tietää, että isäkin oli kuollut, en voinut aluksi edes kuvitella liikkuvani ulkona. Kaikki tuntui pahalta unelta. Aamuisin heräsin kuitenkin siihen, että se oli totta. Mietin jatkuvasti, mitä sitten tapahtuisi.

– Pohdin pikkusiskojen tukemista ja sitä, tajusivatko he edes, mitä oli tapahtunut. Otin vanhemman roolin, kysyin läksyjen teosta ja juttelimme asioista, joita heillä oli mielen päällä. Olimme kotona nelistään, mutta mukavat ja huolehtivat kodinhoitajat tekivät kotityöt; siivosivat, tiskasivat, laittoivat ruokaa ja lämmittivät saunan.

Turvallisuudentunne rakentui

– En halunnut erota siskoistani. Tunnesiteemme olivat vahvat, ja etenkin vanhin siskoista täysin kiinni minussa. Pirkon ja Yrjön ilmaantuminen oli helpotus: tiesin, ettei meitä erotettaisi. Mutta aluksi en tuntenut uudella paikkakunnalla ketään, kaikki oli erilaista ja koulu uusi.

– Silti turvallisuus rakentui. Kun istuimme iltaisin sohvalla juttelemassa, sain puhua ihan vapaasti.

– Pirkko ja Yrjö ovat jaksaneet kannustaa ja auttaa. He eivät tyrkytä apua, mutta ovat läsnä, kun on tarvis. He ovat aina olleet sellaisia.

– En enää vatvo menneisyyttä. Olen hankkinut automaatioasentajan ammatin, minulla on tyttöystävä ja pääsen puhumaan kaikista asioista kotona, kun haluan. Elämä on kääntynyt hyväksi.

Vili sanoo, että uusi koti on pelastanut hänet ja siskot. Hän toivoo, että moni muukin toimisi samoin, ryhtyisi sijaisvanhemmiksi apua tarvitseville lapsille.

Talossa on ollut aina lapsia


Jani ja Vili.

Seuraan liittyy Jani, Vaasasta vierailulla oleva isovelipuoli. Jani seurasi vanhempiensa päätöksentekoa alusta alkaen.

– Me kolme vanhempaa veljestä olemme olleet mukana sijaisperheeksi ryhtymisessä. Oli aika siisti ajatus, että vanhempamme voisivat auttaa, kun lapsilla oli hätä. Oli oikeastaan uskomaton tunne, että asia toteutuisi. Salassa toivoin sitä, mutta päätös oli vanhempien.

– On tuntunut normaalilta, että talossa on elämää. Lapsena meillä oli aina talossa kaikennäköistä serkkua ja naapurin lasta, kolme omaa ja kuusi muuta, Jani sanoo.

– Vili on veli, siinä missä muutkin. Vaikka meillä on kymmenen vuoden ikäero, yhteistä juteltavaa ja tietokonepelien pelaamista löytyy.

Vilikin on pitänyt alusta alkaen Kajasrinteen poikia veljinään.

– Heitä on mukava tavata ja tehdä kaikkea yhdessä. He ovat auttaneet kouluasioissa ja muissa arjen tilanteissa kuten vanhemmat sisarukset tekevät.

KUINKA SIJAISVANHEMMAKSI?

Yhteyttä voi ottaa mihin tahansa kuntaan, perhehoitopalveluja tuottavaan järjestöön tai yksityiseen palveluntuottajaan. Sijaisvanhemmaksi.fi -osoitteesta löydät kätevimmin kaikki oman asuinalueesi vaihtoehdot ja yhteystiedot. Kaikki toimijat tarjoavat samanlaiset lakiin perustuvat palvelut.
•    Sijaisperheet ovat yleensä pariskuntia tai perheitä, mutta myös yksin asuva voi alkaa sijaisvanhemmaksi.
•    Perheen elämäntilanteen pitää olla sellainen, että se voi antaa turvallisen ja tasapainoisen kasvuympäristön sekä sitoutua huolenpitoon lapsesta. Sijaisvanhemmilta edellytetään myös kykyä yhteistyöhön lapsen omien vanhempien ja läheisten kanssa.
•    Sijaisvanhemmutta harkitse­vien tulee käydä ennakkovalmennus, johon liittyy koulutusta, kotikäyntejä ja koti­tehtäviä. Valmennuksen aikana sekä perhe itse että valmentajat arvioivat soveltuvuutta ja mahdollisuuksia alkaa sijaisperheeksi. Perheen ei tarvitse ennen valmennusta olla päätöksestään varma. Valmennus kestää noin puoli vuotta.
•    Huostaanotto tehdään aina toistaiseksi voimassa olevaksi, joten sijaisvanhemmuuden kestoa ei voi etukäteen tarkkaan tietää.
•    Sijaisvanhemmat ovat oikeutettuja ammattilaisen tukeen käytännön pulmissa.
•    Perhehoitaja saa hoitopalkkiota, joka perustuu hoidon vaativuuteen ja sitovuuteen.
•    Suomessa oli 2012 noin 11 000 huostaanotettua lasta, joista noin puolet on sijoitettu perheisiin. Uusia sijaisperheitä tarvitaan koko ajan, erityisesti kouluikäisille lapsille.
•    Tukea tarvitsevia perheitä voi auttaa myös ryhtymällä esimerkiksi tukiperheeksi tai -henkilöksi.

Lähde
Sosiaalityöntekijä Taina Konttinen, Pelastakaa Lapset ry.

TEKSTI: PÄIVI RAJAMÄKI
KUVAT: AINO VUOKOLA

Julkaistu Mielenterveys-lehdessä 6/2014

Tilaa Mielenterveys-lehti