Ulla Tapaninen on lavalla sata prosenttia ja 360 astetta

Vuosikymmenten varrella Ulla Tapanisesta on sukeutunut suomalaisten suosikkinäyttelijä. Hänet tunnetaan räväkkänä koomikkona ja vahvojen naishahmojen tulkitsijana.

Yhden naisen monologit vievät Tapanista kiertueelle ympäri Suomea. Hän on tullut tunnetuksi myös muusikko-laulajana, viimeisimpänä yhtyeestä Nasevat Kurtut.

Tapaninen on ilmeisimmin syntymärento nainen. Ramppikuumetta hän koki ensimmäistä kertaa osallistuessaan TV1:n Maestro – Tikusta asiaa -sarjaan pari vuotta sitten. Ohjelmassa eri aloilta tunnetut ihmiset opettelivat johtamaan Radion Sinfoniaorkesteria.

– Oli hermostuttavaa tehdä jotain, jota ei hallinnut. Teoksen hengen luominen orkesterin kanssa ei tosiaan ollut ominta alaa.

Perukan tyttö muutti isoille kylille

Tapaninen on juuriltaan kainuulainen. Lapsuudenkoti oli rajavartiostoasema, ensin Suomussalmen Hossassa, sitten Kuivajärvellä ja Kuhmossa. Isä oli rajavääpeli ja äiti kotiäiti. Koko perhe liikkui isän työkomennusten mukana.

– Kotona oli rakastava ja lämmin tunnelma. Vaikka emme olleet aineellisesti varakkaita, aina oli pötyä pöydässä ja vaatteet ja koti puhtaat. Äiti kuoli kun olin nuori tyttö, mutta isä piti pesueestaan hyvää huolta.

Kotikulmilla hän käy tapaamassa edelleen sukua ja ystäviä. Helsingistä tuli näyttelijän asemapaikka 70-luvun lopulla, kun hän muutti kaupunkiin teatteriopiskelijaksi.

Helsinkiin muutto tarkoitti paitsi koulua myös sitä, että ikänsä korvessa asunut perukan tyttö muutti isoille kylille. – Innostavaa se oli, mutta myös pelottavaa.

Sammumaton kipinä

Keskeisimpänä löytönä elämässään Tapaninen pitää sitä, että näyttelijän työstä muotoutui kestävä ura, johon syttynyt kipinä ei ole sammunut vuosikymmenien kuluessa.

Ammattiura käynnistyi 19-vuotiaana Kajaanin teatterin harjoittelijanäyttelijänä. Sitä ennen vilkas likka ehti löytää tiensä Kuhmon harrastajateatterin näyttämölle. Kuhmossa hän kävi koulut, ja kaveripiiri koostui paljolti kansalaisopiston näytelmäpiiriläisistä.

– Kajaanin aika oli loppuelämän kannalta ratkaiseva, kollektiivista ja työntäyteistä. Siellä rakentuneet ystävyydet ovat kestäneet tähän päivään.

Suomen teatterikoulu, eli nykyinen Teatterikorkeakoulu avasi Tapanisen silmät sille, että teatteria voi opiskella vaikka seuraavat sata vuotta.

– Tykkäsin käydä koulua, opiskella, tehdä työtä. Koin olevani etuoikeutettu, joten halusin paneutua asiaan täysillä ja tehdä parhaani.

Hallittu skitsofrenia

Tapaninen sanoo olevansa varsin työorientoitunut. Työn tekeminen, haasteiden selättäminen ja homman toimimaan saaminen toimimaan on palkitsevaa.

Näyttämölle mennessä on unohdettava yksityiselämän huolet ja murheet. On osattava keskittyä olennaiseen eli roolihenkilöön. Kysymys on läsnäolosta ja keskittymisestä.

– Teatterin lava on niin paljastava paikka, ettei työnteossa kannata kovin paljon lusmuilla. Lavalla on oltava sata prosenttia ja 360 astetta.

Näytteleminen on Tapanisen mielestä pohjimmiltaan varsin narsistinen ammatti.  – Kyllä tekemistä motivoi esillä olemisen ja hyväksytyksi tulemisen tarve, se ”kattokaa mua, kattokaa mua”!

Toisaalta näytteleminen edellyttää kykyä asettua toisen ihmisen nahkoihin.  – Pelkkä jäljittely ei riitä roolihenkilön rakentamisessa uskottavaksi ja toimivaksi. Ilman kykyä samaistua ei synny tunnistettavaa hahmoa.

– Näytteleminen on yhdenlaista hallittua skitsofreniaa. Joutuu olemaan monena yhtä aikaa.

Joskus tölväisy on parempi kuin jonninjoutava löpöstely

Yhden naisen monologeihinsa Tapaninen ammentaa aiheita jokapäiväisistä, myös hämmennystä herättävistä asioista.

– Kun lehden tai tv:n avaa aamulla, sieltä niitä aiheita tulla tupsahtaa. Ei tarvitse kuin poimia. Työskentelytapana on maailman tarkkailu.

– Huumori on näkökulma asioihin ja ympäröivään maailmaan. Kaikkea voi lähestyä huumorin kautta, mutta sitten onkin taitolaji, miten asioita käsittelee, etteivät ne muutu banaaleiksi. Joskus isompikin tölväisy on parempi kuin jonninjoutava löpöstely, kun kas, saattaahan siinä jonkun ahdasmielisenkin silimät avvautua.

Halu olla tavallinen

Näyttelemisen kipinä on säilynyt, vaikka työpäivät ja keikkamatkat ovat pitkiä.

– Saan tehdä työtä josta tykkää ja joka sopii persoonaani. Glamouria ei hirveästi ole, enkä sen perään haikaile. Esillä olemisen vastapainoksi haluan ennen kaikkea olla tavallinen. Nautin valtavasti tavallisesta arjesta ja kotona puuhastelusta.

– Elämässä olen selvinnyt menemällä rohkeasti ja ennakkoluulottomasti eteenpäin. Kolhuja saa tulla ja ne saavat näkyä, ne ovat voimavara ja rikkaus, viirut naamassa, mitä niitä peittämään ja silottamaan. Joka kuhmulla on oma tarinansa.

 

KUKA? Ulla Tapaninen

Asuu: Helsingin Kampissa
Perhe: puoliso
Ammatti: näyttelijä
Harrastukset: kotipuuhastelu

Julkaistu Mielenterveys-lehdessä 4/2014

TEKSTI: ELLEN TUOMAALA
KUVA: MATTI RAJALA