Valokuvan eheyttävä voima


  Päivi Kanerva meren äärellä tsunamissa menehtyneiden lastensa kuvien kanssa.

Päivi Kanerva, 59, sai poliisilta vuonna 2005 kolme puhelua; huhtikuun alussa, lopussa ja toukokuun lopulla. Viesti oli aina sama. Jokainen hänen kolmesta lapsestaan oli tunnistettu Thaimaan tsunamissa kuolleeksi – Elina, 19, Suvi, 16, ja Aleksi 14. Epätietoisuutta kesti viisi kuukautta.

Tsunami vyöryi Kaakkois-Aasian rannikolle joulukuun lopussa 2004.

Lapset olivat isänsä, Päivin ex-miehen kanssa viettämässä yhteistä lomaa. Myös isä kuoli.

Ensimmäisen vuoden Päivi oli shokissa. Toisenkin vuoden ajalta muistissa on paljon aukkoja. Hän oli sairauslomalla, sulki 6000 linnun kanalayrityksen ja jäi työttömäksi.

– En pystynyt käymään edes terapiassa. Vaihdoin kotikuntaani, koska tutulla paikkakunnalla minua pidettiin kummajaisena – en ollut kuollut suruun enkä tullut hulluksi. Muuton jälkeen palasin entiseen lastentarhanopettajan ammattiini.

Lasten valokuvat aalloille

Parin vuoden jälkeen Päivi kokeili kaikkea; taide- ja kriisiterapiaa, tavallista Kelan maksamaa psykoterapiaa.

– Kriisiterapiassa en kokenut tulevani kohdatuksi. Sain vain puhua ja terapeutti kuunteli. Sitten löysin Memmu Miesvirran. Hänenkin kanssaan teimme tavallista terapiaa, mutta ote oli paljon syvempi ja keskustelevampi. Memmu osasi selventää ajatuksia, jotka syöksyivät kaaoksena ulos. Myöhemmin hän kysyi, osallistuisinko hänen voimauttavan valokuvan koulutuksensa lopputyöhön.

– En ollut koskaan onnistunut valokuvissa enkä vielä ymmärtänyt, mistä on kyse. Ehdotin, että jos harjoitellaan ihan vain kotona käsityöharrastuksen parissa. Yhteistyö kehittyi hiljalleen. Sain ehdottaa kuvauspaikkoja ja sitä, kuinka kuvassa olisin.

– Uskalsin seuraavilla kerroilla ehdottaa kuvaamista Paimion luontopoluilla, Tallinnassa ja Kemiön rantakallioilla. Ne olivat paikkoja, joista minulla on lasteni kanssa hyviä muistoja, ja niitä on paljon.

– Sain päättää, minkälaisia kuvia otetaan ja miten. Memmu johdatteli asioita ammatillisesti eteenpäin niin, ettemme jääneet vellomaan suruun. Valokuva saatteli meidät yhteisille henkisille matkoille, antoi keskinäisen kohtaamisen ja avun, joka kantoi. Tunsin, että ihminen kohtasi ihmisen. Laskimme myös lasteni kuvia mereen aaltojen vietäväksi.

– Vaikka emme välillä edes puhuneet mitään, pääsin tunteiden kautta syvemmälle kuin tavallisessa vastaanottohuoneessa. Valokuvissa heijastui uusi tapa katsoa tilannettani. En tiedä, miten tyhjää elämäni olisi ilman tätä terapiaa.

Ystävät eivät osanneet eläytyä

Päivin ystävät ja sukulaiset tukivat, mutta eivät osanneet eläytyä siihen, mitä surevan ihmisen sisällä liikkuu, miten turta olo oli. He halusivat kuulla myönteisiä uutisia voimien palautumisesta. Itsestä olisi pitänyt antaa todellisuutta parempi kuva.

– Kun ystävien lapset valmistuvat ammattiin, menevät naimisiin ja saavat omia lapsia, se ottaa joka kerta tosi paljon voimille. Välillä on tyhjä olo – mitä virkaa on kolmen lapsen äidillä, jolla ei ole lapsia.

– Saan aina ystäviltä kutsuja käymään, mutta olen vapaaehtoisesti vähän erakoitunut. Asun yksin ja rauhallinen elämä sopii minulle. Tapaan harvempia ihmisiä kuin aikaisemmin ja joulutkin vietän mielelläni yksin.

– Parina viime vuonna on tullut fyysisiä sairauksia, kuten diabetes, mutta osaan suhtautua itseeni armollisesti. En suunnittele elämää paljon eteenpäin, riittää kun selviän ja jaksan käydä töissä. Luovuttaja en silti ole, eikä itsetuhoisia ajatuksia ole tullut mieleen.

Lapset käyvät silloin tällöin ravistelemassa

Päivi uskoo tarvitsevansa terapian tukea tavalla tai toisella koko loppuelämänsä.

– Memmun kanssa kokemani voimauttava valokuva olisi varmaan terapiamuotona monelle hyvä, koska se on niin laaja-alainen.

Päivi on kaikesta huolimatta iloinen ja laskee leikkiä. Välillä hän katselee voimauttavia valokuviaan ja laittaa niitä kotona esille.

– Elän elämääni eteenpäin. En ole katkera, mutta kaipaan lapsiani suunnattomasti. Mielestäni he ovat nyt paikassa, jossa ei ole surua eikä huolta. Minuakin he käyvät silloin tällöin ravistelemassa.

Terapeutti: Niitä retkiä en unohda


 Päivi Kanerva ja terapeutti Memmu Miesvirta.

– Päivin lapset tulivat tutuiksi perhealbumikuvista ja Päivin lukuisista tarinoista. Heistä tuli luonnollisesti tärkeitä myös minulle. Oli kuin olisin tuntenut heidät jollakin tavalla, sanoo Päivi Kanervan kanssa työskennellyt psykoterapeutti Memmu Miesvirta.

– Riittämättömyydeltä en säästy mitenkään, en surultakaan, mutta pystyn sietämään niitä, kuten muitakin tunteitani. Toisen ihmisen tunteita varten ei voi olla aidosti läsnä, jos ei ensin opi sietämään omia tunteitaan.

Psykoterapeutin työssä on pidetty perinteisesti tärkeänä ammatillista suhtautumista asiakkaiden tunteisiin. On ajateltu, että liiallinen empaattisuus voi haitata hoidon onnistumista tai johtaa terapeutin uupumiseen. Siksi pitäisi pysytellä asiakkaan kokemusten ja tunteiden ulkopuolella.

– Minua palkitsee voimauttavan valokuvan menetelmä itsessään. Jokainen ihminen kaipaa nähdyksi ja kuulluksi tulemista. Kun asiakas voi nähdä itsensä toisin, esimerkiksi uusien valokuvien kautta, hänelle syntyy toisenlainen käsitys itsestään, korjaava kokemus. Sen jakaminen antaa työlle mielekkyyden.

Merikotkan mahtipontisuus, kukka kallionkolossa

– Päivin kuvissa tavoitamme molemmat jotakin sellaista, jota ei voi sanoin selittää. Usein onkin niin, että muu symboliikka toimii sanoja paremmin.

– Monesti pyydän asiakasta ottamaan kuvausretkille mukaan joitakin itselleen tärkeitä tavaroita, mutta joskus symboli syntyy kuvaushetkellä. Eräällä retkellä Päivin kanssa luontopolun sysimusta lampi heijasti taivasta niin tarkkaan, että kun Päivi kurkottautui vettä kohti, tuli vaikutelma siitä kuin hän kurkottaisi taivaaseen. Tuolla hetkellä otetusta valokuvasta tuli Päiville symbolisesti merkityksellinen.

Miesvirta sanoo, ettei ole tunnistanut Päivissä milloinkaan täydellistä toivottomuutta, ennemminkin elämän merkityksettömyyttä.

– Pieniä merkityksellisiä asioita on kuitenkin löytynyt yhteisillä kuvausmatkoilla, kuten kukan työntyminen pienestä kallionkolosta kohti aurinkoa tai merikotkan mahtipontisuus sen liitäessä aivan pään yläpuolella.

Voimauttavan valokuvan menetelmä pohjaa tapaan katsoa ja kykyyn nähdä asiakkaan ainutkertaisuus, arvokkuus ja se hyvä, joka hänessä on, vaikka se olisi vielä haurasta ja kulloistenkin pulmien peittämää.

Ilman välittämistä käytetään valtaa

Miesvirta lainaa Aristoteleen periaatetta vilpittömän hyvän toivomisesta toiselle tämän itsensä takia.

– Oli sitten kyseessä terapeutti, lääkäri tai opettaja, jos ei näe toisessa mitään hyvää ja vilpittömästi välitettävää, ei tapahdu mitään korjaavaakaan. Yritys auttaa ilman hyväntahtoisuutta ja aitoa välittämistä on vain vallan käyttämistä suhteessa toiseen.

Päivin kanssa työskentelystä Miesvirralle on jäänyt mieleen lähtemätön tunne matkakumppanuudesta ja yhdessä jaetun merkityksellisen tarinan muisto.

– Olen kiitollinen siitä, että olen saanut olla niin lähellä Päivin tarinaa. Mutta koen myös surua hänen pohjattomasta surustaan ja kaipauksestaan, joita ei milloinkaan mikään pysty pyyhkimään pois.

TEKSTI: PÄIVI RAJAMÄKI
KUVAT: PÄIVI KANERVA JA MEMMU MIESVIRTA

Julkaistu Mielenterveys-lehdessä 2/2014

Tilaa nyt Mielenterveys-lehti