"Olin varma, etten ikinä selviä"

Nimimerkki "Villasukka" kertoo, kuinka elämänsä ehkä pimeimmällä hetkellä hän löysi kuuntelijan Kriisipuhelimesta. Nyt hän on pääsemässä taas jaloilleen.

Koin pari vuotta sitten todella raskaita asioita. Paras ystäväni teki itsemurhan ja puoli vuotta tämän jälkeen jouduin itse raiskauksen uhriksi. Kun kuljin poliisikuulusteluissa raiskausasiaani liittyen, poliisi kertoi minulle kaikista apua tarjoavista tahoista. Kriisipuhelin oli yksi niistä.

Ajattelin ensin, että en tarvitse apua. Olin shokissa ja nauroin vaan tapahtuneelle. Sitten yksi ilta todellisuus valkeni minulle kertarysäyksellä. Se romahdus oli kova. Silloin ymmärsin, että en selviä asioista yksin, vaan tarvitsen apua. Kävin psykiatrian poliklinikalla juttelemassa, mutta koska raiskaus tapahtui yöllä, illat ja yöt olivat minulle todella vaikeita hetkiä. Yöllä on ajatustensa kanssa aivan yksin.

Eräs myöhäinen talvi-ilta tartuin ensimmäisen kerran puhelimeen ja päätin soittaa. Pidin Kriisipuhelinta tavallaan "viimeisenä vaihtoehtona". Tuona iltana olin todella ahdistunut ja pelkäsin. Olin ottanut pahaan olooni muutaman oluen ja tilanne tuntui täysin mahdottomalta. Olin 100-prosenttisen varma, etten selviä ikinä. Soitin itkien ja vapisten. Pelkäsin, että minua ei ymmärretä. Pelkäsin, että saan satikutia siitä, kun olin juonut ja että en saisi sanaa suustani itkun keskeltä. Soitin kuitenkin ja tänä päivänä olen iloinen, että uskalsin.

Puhelimeen vastasi nuori nainen, joka puhui mukavaa murretta. Nainen kuunteli ja ymmärsi huoleni. Tilanne ei tuntunut enää läheskään niin pahalta kuin aluksi. Puhelun aikana sain jopa paljon käytännön ohjeita. Naispäivystäjä sai minut kertomaan paljon myös muusta elämästäni ja vei mukavasti ajatukseni pois pahoista asioista. Hän kyseli mm. mitä opiskelen ja mitä haluaisin elämältäni.

Yhtäkkiä tajusinkin, että minulla on kaikesta huolimatta vielä tulevaisuus ja että minun ei pidä luovuttaa. Tapahtunut oli yksi kolaus elämässäni, mikä tekee minusta vain vahvemman ihmisen, ja jonain päivänä unelmani toteutuu. Jos tietäisin tuon päivystäjän nimen, haluaisin kiittää häntä paljon jutteluhetkestä elämäni ehkä pimeimmässä hetkessä.

Elämäni on edelleen yhtä vuoristorataa. Välillä menee ihan hyvin, mutta välillä on pimeitä ja synkkiä hetkiä, jolloin kaipaan keskustelua. Silloin soitan Kriisipuhelimeen. Puheluja on tullut soiteltua säännöllisen epäsäännöllisesti. Keskustelut ovat auttaneet niissä pahimmissa ja synkimmissä hetkissä, kun lähellä ei ole ollut ketään muuta, joka kuuntelisi. Kun eniten ahdistaa, on tärkeää tuntea ja tietää, että on tehnyt kaikkensa. Ei asioille yleensä voi enempää, oma mieli vaan pitää jotenkin saada kasaan. Viimeksi soitin Kriisipuhelimeen pari viikkoa sitten ja sain olon paremmaksi.

Minusta tuntuu, että alan vihdoin päästä jaloilleni elämässä. Uskon jälleen olevani arvokas nainen, pidän itseäni naisellisena ja kauniina. Olen aloittanut elämäntaparemontin ja kun elintavat muuttuvat, mielikin kohenee koko ajan vaan paremmaksi.

- Nimimerkki "Villasukka"

Nimimerkki Katri: Puhumalla sain oikeutuksen tunteilleni

Kerro oma tarinasi Kriisipuhelimesta! Julkaistujen tarinoiden kirjoittajat palkitsemme ilmaisella Mielenterveys-lehden tilauksella vuodelle 2017.